20. elokuuta 2015

Hyvää syksyä!

Tänään juuri tällä kellon lyömällä kun tätä postausta kirjoittelen niin alkaa monen noutaja ihmisenkin odottama syksy. Meiltä Ilo saa kunnian koettaa onneaan ja pääseekin aloitukseen mukaan vaikka onkin nuori neiti. Meillä päin aloitus ei ole mitään räiskintää joten sen nuoremmankin koiran uskaltaa ottaa mukaan. Kiira pääsee sitten ensi kuusta kun mettäkanalintuja saa lähtä metsästämään. 

Toivotaan kaikille paljon noutoja!

Ilo tutkailemassa työmaita eilen.

Edellisen postauksen jälkeen ollaan piipahdettu parissa näyttelyissä hyvin tuloksin. 1.8 käytiin Raahessa Riitta Niemelällä. Kovin tykkäsi tytöstä mutta valkoinen nousi liian ylös ja tuloksena 
NUO EH1. 

Erittäin hyvän tyyppinen, femiininen kokonaisuus. Sievä pää ja miellyttävä ilme. Hyvä ylälinja . Eturinta saa vielä täyttyä. Lupaava runko. Erinomainen luuston vahvuus. Hyvin kulmautunut takaa. Etuosa saisi olla paremmin kulmautunut. Kaunis turkki. Valkoista väritystä eturaajoissa jo turhan paljon. Tasapainoinen kokonaisuus. Liikkuu keveästi. Miellyttävä käytös.



Junnu poika yllätti ja oli ERI1 SA PU1 SERT VSP. 
ROP-kehässä anturassa ollut kivi teki liikkeistä puhtaat ja tuomari viimeiseen asti juoksutti sitä mutta ei niin ei joten jäi VSP sijalle. 

Seuraavana päivänä mentiin Iisalmeen jossa tollereita tuomaroi Lynne Harwood. Ilo kelpasi tälle tuomarille täysin ja tulos oli upea NUO ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP!! 

Excellent type. Correct coat and color. Excellent bone. Head is feminine but could be slighthy broader. Lovely almond eye. Neck is correct. Well angulated. Correct tail carriage. Moved well!

ROP kehässä sanoi vielä että heti Ilon nähtyään tiesi että se on rodun paras! Mahtavaa! 
Pinja esitti Ilon molempina päivinä ja ei voi muuta sanoa kuin että Ilo menee upeasti Pinjan kanssa, toivotaan että jatkossakin saadaan tytöt yhdessä kehään. 


ROP Hillitön Tulenlaulu
VSP Grezagord's Äksönmän
Tänä viikonloppuna lauantaina menemme Överkalixiin ruotsiin ja kuun lopulla ensi viikonloppuna suunnaksi Tollershow Joensuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti